Valosanat | Vesipeili Niina-Matilda

Valosanat avaavat syvätietoa

Valosanat johdattavat kokemaan tosiolevaisuutta rakkauden kautta. Ne ylevöittävät sielua ja voimistavat sisäistä ihmistä. Olemassaolon ilo ja johdatuksen lempeys odottavat lukijaansa.

Suomen kansan kokemaa

Juureva syvästi henkinen Suomen kansa on tullut kosketuksiin selittämättömiä kokemuksien kanssa kautta aikojen. Henkinen aarteistomme viihtyy saunan hämärässä, keskiyön tulien katveessa. Vuonna 2001 lähetin sanomalehtien kautta pyynnön, että ihmiset kirjoittaisivat minulle lapsuutensa selittämättömistä kokemuksista. Halusin avata keskustelun selittämättömien kokemusten yleisyydestä ja siitä, ettei niissä ole mitään hävettävää.

Tuolloin suurin osa vastanneista oli miehiä, iältään 30-86 vuotta. Näistä miehistä useimmat olivat reilusti yli 60-vuotiaita. He olivat kertoneet kokemuksestaan vain vaimolleen tai eivät kenellekään. Kokemus oli jäänyt niin hyvin mieleen, että moni oli pitänyt sen omana salaisuutenaan yli 70 vuotta!

Otan yhä kiitollisena vastaan lapsuuden selittämättömiä kokemuksia joita tapahtuu päivittäin. Tämän nettirummun myötä on tullut aika jakaa kanssanne tuota aarteistoa. Lisää Selittämättömiä kokemuksia lapsuudessa löydät Sinun Vesipeilisi Kodasta.

Ilomantsi 27.6. 2002

Niina-Matilda

En ole mystiikkaan taipuvainen mies enkä edes erityisen uskonnollinen. Silti minullakin on tietty varhaislapsuuteen liittyvä uskonnollinen kokemus, jota en ole unohtanut.

Näin vastaavan kyselyn jo aiemmin – sillloin Karjalisessa, tänään Pogostan Sanomissa – mutta en tullut kyselyyn vastanneeksi. Mutta jokin sanoo, että vastaapa nyt – ja sillähän asiasta eroon pääset.

Minun ‘näkyni’ oli kyllä selvä uni, ei mikään päivähallusinaatio. Silti siihen liittyy piirteitä, joita olen jälkikäteen ihmetellyt. Eniten siksi, että olin niin nuori lapsi. En muista tarkkaan minkä ikäinen olin, mutta jotain neljän ja kuuden ikävuoden väliltä. Miksi en ollut yli kuuden vanha, sen tiedän siitä, että kun tuohon uneeni heräsin, asuimme vielä ‘Helsingissä’ ! Vaasankatu 3:ssa ja vasta syksyllä 1939 muutimme viereiseen taloon Vaasankatu 5:een (olen syntynyt v. 1933.)

Lue lisää

Kuulun niihin, jotka ovat nähneet ‘enkelin’. Näin unessa hahmon, joka sädehti häikäisevästi, samalla tavalla kuin ennen vanhaan joulukuussa poltettavat tähtisadetikut, mutta paljon väkevämmin. Valo oli niin voimakasta, että silmiin koski. Hahmolla oli kädessään miekka (sädektivä sekin), joka osoitti tiettyä ovea ja sillä oli myös selvä viesti. Ymmärsin tuon viestin täysin, muuta en ole koskaan ole osannut pukea sitä täsmälleen sanoiksi. Viesti liittyi äitini ja isoäitini välisiin suhteisiin ja siinä oli myös äitiini kohdistuva syytös.

En ihmettele sitä, että lapsenmieli askartelee aikuisten välisissä suhteissa ja että ne voivat tulla uniinkin. Ihmettelen lähinnä kolmea asiaa: 1. miekkaa, 2. sitä, ettei enkelihahmo ollutkaan nianen ja 3. että nen jälkkivaikutus oli niin vahva ja pitkäaiaikainen.

Paitsi, että tuo uninäky on mielessäni vieläkin – ainakin 63 vuotta sitten nähtynä, sen vaikutus tuoreena oli sitäkin voimakkaampi. Muistan, että kuljin omituisessa mielentilassa koko sen päivän, jona olin tuohon uneeni herännnyt. Ja mistä selvä mieshahmo miekkoineen? En tiedä missä ihmeessä olisin tuohon ikään mennessä voinut nähdä muunlaisia enkelihahmoja kuin lempeän oloisia naisia, joilla sitä paitsi oli suuret siivet. Minun hahmollani ei ollut siipiä, hahmo oli miehinen ja ankara. Myöhemmin olen kyllä nähnyt eri kuvituksissa samankaltaisia hahmoja, mutta kuten sanottu, en tuon kaltaista mallihahmoa ennen unennäköäni. (Muuan uskovainen ystäväni väitti, että olin nähnyt arkkienkeli Mikaelin!)

Kaikkiin kysymuksiin en viitsi vastata – riittänee, että kerroin kokemuksestani – mutta sen voin todeta, että vaikka kokemus oli tietyllä tavalla pelottava se antoi ymmärtää, että jokin meitä korkeampi voima seuraa edesottamuksiamme, siinä oli myös jotain vapauttavaa. Syytös ei kohdistunut minuun, olin itse ikäänkuin ulkopuolinen – mutta en kokonaan. Viestissä oli myös minua velvoittava moraaliopetus: ei saa tehdä väärin.

Lopuksi: minulla ei ole tarvetta esiintyä anonyyminä. Ihan periaatteellisista syistä allekirjoitan kaikki yleisön osaston kirjoituksenikin omalla nimelläni. Leo Mäkelä.