Kiitos niille lukijoilleni, jotka ovat minua kutsuneet mukaan sosiaaliseen mediaan. Ilman teitä kököttäisin yhä metsämökissä menneessä ajassa takkatulta katsellen. Viestienne myötä aloitin omanlaisen polun tallustamisen nykymaailmassa. Sieltä löytyi nettirumpu jota rummuttaa itselle ominaisella tavalla yhdessä puolison kanssa Vesipeilin väen tuella.
Omanlaisen polun luominen ei tokikaan ollut helppoa. Heti alkuun tuli selväksi että yleiseen somettamiseen minusta ei ole. Jo pelkkä ajatus nopeatahtisen sosiaalisen median tarjoaman jatkuvan kommunikoinnin mahdollisuudesta ja somen kollektiivisten tapojen ottamisesta osaksi omaa olemassaoloa sai minut kokemaan hajaannuksen tilan ja henkisen hengästymisen seesteisen olotilan sijaan. Huh. Vei oman aikansa, että yhdessä Vesipeilin väen kanssa löysimme meidän sykkeeseemme sopivan tavan olla somessa olemassa. Sinun Vesipeilisi mahdollistaa hengessä matkaamisen luokseni myös niille, jotka eivät muutoin pääse matkaamaan. Etänä en edelleenkään näkijän työtä tee. Minulle näkemiseen liittyy aito kohtaaminen, kokeminen, kunnioitus ja kaiken läpi hengittävä rakkaus.
Jokainen meistä sielun ohjaamana löytää oman kultaisen some keskitiensä jos sinne mielii mennä mukaan. Somella voi saada paljon hyvää aikaiseksi mutta hyvä on myös olla hereillä ja välillä kysyä itseltään: ”Palveleeko tämä klikkaus minun hyvinvointiani? Haluanko ruokkia omalla energiallani kyseistä asiaa?” Kun laskeutuvan illan rauha kietoo sinut syleilyynsä voit tuntea oman energiatilasi. Illan hämärässä sielusi tila kertoo sinulle oletko pysynyt itsessäsi vai hajaannuttanut olemassaolosi avaran sosiaalisen median sykkeeseen. Itselleen totena oleminen on kaikkea muuta kuin sitä, miten yleisesti ollaan, se on sielusi ominaisimpien säikeiden ilmentymistä kaiken tietoisuuden ulottumattomissa. Syvä kokemuksellinen tila sanojen ulottumattomissa.