Pörröpää

Vesipeilin paksu lumipeite alkaa hiljalleen sulaa. Buddha patsas istuu lintupuun alla kivikossa ja valkoinen temppelikanamme nokkii talviruokinnasta jääneet siemenet. Syksyllä jo kyselin Alamökin edessä asuvalta muotopuulta, joko voisin häntä leikata. Jok’ikinen kerta vastasi Pörröpääksi nimetty tuija, että keväämmällä sitten. Kysyin miksi ja hän ihmetteli miksi ihmiset aina kysyvät miksi. Siksi koska se on niin. Keväämmällä sitten. Siitä lähtien Pörröpään ohi kulkiessani muistui usein mieleeni hänen yksinkertainen opetuksensa. Siksi koska se on niin. Ei se kyselemällä muutu. Jotkin asiat vain ovat niin.

Tunnen tuon kauniin ja hyväntuoksuisen viherolion arvostavan sitä, että huolehdin hänestä hellästi, minä puolestani arvostan selkeitä ohjeita. Tänään tulin kulkeneeksi Pörröpään ohitse ja hän ilmoitti, että nyt on leikkuun aika. Hain sakset ja hän neuvoi ottamaan kaikki alas roikkuvat osat pois. Hän muistutti olevansa jalopuu, jonka olemus oli jalostettu kasvamaan ylöspäin kohti valoa. Selkeä ohje kuului: harvenna pois kaikki mikä sojottaa alaspäin. Pohdin miltä puusta mahtoi tuntua, kun oksia leikkasin ja se ilmoitti, että samalta kuin ihmisestä tuntuu hiustenleikkuu. Olotila kevenee ja selkeytyy, kaikki turha jää. Pörröpää alkoi saada takaisin omaa jaloa muotoaan. Harvennus oli tehnyt sille silminnähden hyvää. Osa irrotetuista oksista tuli jättää sen juurille maatumaan ja ravitsemaan sen jaloa kasvua. Pörröpään ja muiden viherolijoiden keskuudessa kirjoitan nyt keväällä ilmestyvää Metsätähtiä -kirjaa. Sen kansista löytyy Voimakorteista ja Voimakirjasta tuttuja voima tekstejä ja vahvistusta polullesi. Sävelessä soivat tuulikellot kumahtelevat ja lammen jää muistuttaa valaiden ääntelyä sulaessaan. Jalostukaamme lempeästi tämän elämän aikana, kukin omiin muotoihimme rakastavan ihmisen tai viherolion avustuksella.