Keittiössäsi syntyy se, mitä nielet. Sen energia yhdistyy vahvasti kurkun, rintakehän ja oman voiman alueelle. Jos paksusuolesi oirehtii, käyt läpi suvun kantamaa häpeää, jonka lääkintä on hyvä aloittaa nimenomaan keittiöstä käsin. Pohdi millaista suhtautumista olet poiminut lapsuusperheestäsi suhteessa ruokaan ja päivitä nuo asenteet ja ajatukset. Sinä et ole enää lapsi, vaan aikuinen, oman elämäsi ohjaksissa oleva ihminen. Sinulla on kaikki keinot ravita kehosi ja henkesi, menneisyys on mennyttä ja intuitiosi on aina mukanasi.
Keittiö nostaa omaa voimaasi. Ruokaan ja sen laittamiseen liittyy paljon informaatiota ja mielipiteitä. Sinä kuitenkin päätät mitä suuhusi laitat. Mitä vahvempi energia ruoassasi on, sitä voimallisemmin se tukee oloasi. Jos olet energiahoitaja, olet varmaankin huomannut, että sinun suhteesi ruokaan on omanlaisensa. Aivan samoin kuin energialla hoidettu viherkasvi voi erilailla kuin paitsi jäänyt kasvi, toimii sinun kehosi siunatun ruoan myötä toisin. Jos et ole tätä asiaa aiemmin tiedostanut, nappaat syvätietoa asiaan liittyen helposti muistelemalla takaisin päin. Milloin muistat voineesi todella hyvin? Missä ja miten tuolloin ruokailit? Milloin muistat voineesi todella huonosti? Missä ja miten tuolloin ruokailit? Kehosi kantaa muistijälkiä menneistä ajoista. Jos laitat suuhusi jotain, jota nautit elämäsi ihanimpina hetkinä, saa kehosi iloisen energiakohotuksen.
Keittiössäsi heräävät automaattisesti muistijäljet menneiltä ajoilta, sillä yhteistä kaikille elämillesi on tarve saada ravintoa kehollesi ja maadoitusta hengellesi. Jos olet jossain tarinassa nähnyt nälkää, täytät kaappisi tässä tarinassa ruokatarvikkeilla. Sinulla on lupa toimia siten, että sinulla on turvallinen olla. Jos olosi on turvallisempi, kun kaapissasi on ylimääräinen jauhopussi, salli se itsellesi. Jos työstät suhdetta omaan itseesi, on tärkeää pitää sisin olemuksesi VESI arvossaan. Pidä huoli, että tiskiallas on kraanasta tulevan puhtaan veden arvoinen laskualusta ja muista siunata joko sanoin tai vesikannun alustaan kirjoitetun sanan avulla vesi jota juot. Veden kautta saat kehokokonaisuuteesi upean sisäinen sanoituksen.
Hämmennät keittiössäsi sitä energiaa, jota perheellesi syötät. Ihanteellista olisi, jos ruokaa tekevä todella tahtoisi tehdä ruokaa ja tekisi sen ilolla ruoan siunaten. Aseta keittiöösi jotakin, jonka nähdessäsi tulet hyvälle tuulelle. Jokainen kokkaaja tekee energiatyön ruoan kautta, joten sujauta pataan ripaus rakkautta ja terveyttä perheellesi. Perhekuva keittiössä on hyvä muistutus valmistaa ateria rakkaudellisessa olotilassa.
Ruokapöydän energia rauhoittaa ja maadoittaa istuvan siihen hetkeen. Se yhdistää hengen ja kehon voimistamalla tietoisuutta omasta olemassaolosta fyysisessä kehossa. Toimintoja ajatellen se tukee konfliktien selvittelyä ja vaikeidenkin asioiden hyväksymistä sellaisenaan. Jos riitelevät ihmiset saa saman pöydän ääreen syömään jotakin, he samalla pureskelevat riitaansa. Jos sairaan saa syömään pöydän ääreen, tietää hänen hyväksyneen oman tilanteensa. Paraneminen alkaa tilanteen hyväksymisestä.(lainaus Näkijä II s.20).
Jos koet ruokahaluttomuutta, pohdi onko elämässäsi menossa jotakin, mitä sinun on vaikea niellä? Paras lääke ruokahaluttomuuteen on tiedostaa miten muutat tilanteen itsellesi parhain päin ja olla selkeä omien rajojen suhteen. Keittiö on yllättävän usein juuri se paikka, jossa edesmenneet omaiset viihtyvät. Siellä puuhaamme meditatiivisessa tilassa ja saamme ajatuksia, joita emme välttämättä pysähdy henkiväeltä arjen tohinoiden keskellä vastaanottamaan. Jos sinun edesmenneiden omaisten joukossa on ruoanlaittoa tai leivontaa rakastava henki, voit ilahduttaa häntä ja itseäsi toivottamalla hänet tervetulleeksi keittiöpuuhiin.