Voima 2018 Kalenterikirjat lähtivät ennakkotilaajille – hyvältä tuntuu ajatella, että ne pian jo ovat luonanne. Satukirjan pumpulisade leikittelee ikkunoiden takana täyttäen maiseman kauneudella. Miten paljon ihminen voi kestää onnea poksahtamatta? Kas siinäpä tämän päivän ihmiskokeeni.
Toisinaan minusta tuntuu, että ulotut taivaisiin ja takaisin.
Silloin ihailen ihan hiljaa.
Kiitos niille lukijoilleni, jotka ovat minua kutsuneet mukaan sosiaaliseen mediaan. Ilman teitä kököttäisin yhä metsämökissä menneessä ajassa takkatulta katsellen. Viestienne myötä aloitin omanlaisen polun tallustamisen nykymaailmassa. Sieltä löytyi nettirumpu jota rummuttaa itselle ominaisella tavalla yhdessä puolison kanssa Vesipeilin väen tuella.
Omanlaisen polun luominen ei tokikaan ollut helppoa. Heti alkuun tuli selväksi että yleiseen somettamiseen minusta ei ole. Jo pelkkä ajatus nopeatahtisen sosiaalisen median tarjoaman jatkuvan kommunikoinnin mahdollisuudesta ja somen kollektiivisten tapojen ottamisesta osaksi omaa olemassaoloa sai minut kokemaan hajaannuksen tilan ja henkisen hengästymisen seesteisen olotilan sijaan. Huh. Vei oman aikansa, että yhdessä Vesipeilin väen kanssa löysimme meidän sykkeeseemme sopivan tavan olla somessa olemassa. Sinun Vesipeilisi mahdollistaa hengessä matkaamisen luokseni myös niille, jotka eivät muutoin pääse matkaamaan. Etänä en edelleenkään näkijän työtä tee. Minulle näkemiseen liittyy aito kohtaaminen, kokeminen, kunnioitus ja kaiken läpi hengittävä rakkaus.
Jokainen meistä sielun ohjaamana löytää oman kultaisen some keskitiensä jos sinne mielii mennä mukaan. Somella voi saada paljon hyvää aikaiseksi mutta hyvä on myös olla hereillä ja välillä kysyä itseltään: ”Palveleeko tämä klikkaus minun hyvinvointiani? Haluanko ruokkia omalla energiallani kyseistä asiaa?” Kun laskeutuvan illan rauha kietoo sinut syleilyynsä voit tuntea oman energiatilasi. Illan hämärässä sielusi tila kertoo sinulle oletko pysynyt itsessäsi vai hajaannuttanut olemassaolosi avaran sosiaalisen median sykkeeseen. Itselleen totena oleminen on kaikkea muuta kuin sitä, miten yleisesti ollaan, se on sielusi ominaisimpien säikeiden ilmentymistä kaiken tietoisuuden ulottumattomissa. Syvä kokemuksellinen tila sanojen ulottumattomissa.
Madonnatilamme etelänurkkausta kaunistavat henkareille asetetut hääpukumme. Niiden alla on suunnattava lamppu, johon voi valita mieleisensä värisen valon. Hääpuvut otamme joka hääpäivä (kesähääpäivä, meillä on myös talvihääpäivä) alas, puemme ne yllemme ja juhlistamme rakkauspäiväämme. On hauskaa, että hääpuvun helmat alkavat olla elämää nähneen näköiset. Minusta olisi hauskaa nähdä muidenkin hääpukuja osana kodin kalustusta sen sijaan, että ne ovat vain kuvissa. Puvun kangas on imenyt itseensä kaiken sen energia, mitä tuona päivänä sykit, joten miksi et antaisi hyvää tekevän energian olla osana kotiasi? Kun tulee aika asettaa puvut takaisin omille paikoilleen, tuntuu hyvältä Jarin tähän asti jokavuotinen kysymys ’voinko asettaa käteni sun olalle?’. Miten lempeästi voikaan toista puhutella ja voimallisesti huomioida nuppineulan kokoisessa asiassa, kun rakkaus sykkii omanlaista sykettään.
’Mene minne mieli vie. Vie rakkautta mukanasi jätä enkeleitä jälkeesi’ – nämä sanat valuivat taannoin käsieni kautta kynään, kynästä paperille ja paperilta esikoisteokseeni jonka te rakkaat lukijat otitte syleihinne. Nyt on koittanut uusi aika. Voin istua ja kirjoittaa koneelle valosanoja, jotka löytävät tiensä luoksesi ilman paperia. Ajatella! Saatan olla vielä koneen äärellä, kun sinä jo vastaanotat sen mitä jaettavakseni annettiin. Iloitkaamme tästä uudesta sydänyhteydestämme, joka niin taidokkaasti mahdollistaa valosanojen runsauden. Vaikka esikoisteos ei ole tällä hetkellä painossa, voit saada sen kuunneltavaksesi lue lisää tästä.